Metsäsuunnittelun ja -arvioinnin huippuosaamista

Arviointipalveluita moneen tarpeeseen

Silvat Metsätieto Oy on metsäpalvelujen kokenut asiantuntija, jonka palveluvalikoimaan kuuluu muun muassa metsäsuunnittelu ja metsätilojen arvioiminen. Olemme arvioineet ja hinnoitellet viimeisen 7 vuoden aikana noin 3500 metsätilaa rahastoasiakkaillemme, joista suurin on OP -Metsänomistaja -erikoissijoitusrahasto. Meillä on hyvä tuntuma metsätilojen todelliseen markkinahintaan ja osaamme melko hyvin arvioida, mitä kautta metsä tällä hetkellä kannattaa myydä.

Metsän myynti lähtee oikein tehdystä arviosta, jossa puusto on arvioitu huolella ja myös metsän tuotto on tarvittaessa arvioitu lähivuosikymmenille. Tällaisella arviolla tilasta saa oikean hinnan. Tutustu tarkemmin arviontipalveluihimme.

 

Metsätilojen kauppaa markkinahinnalla

Metsätilojen kysyntä rahastoasiakkailla on yleisesti tällä hetkellä vähentynyt korkotason noustua ja tilojen hintataso on paikon alkanut laskemaan. Meillä on hyvä tuntuma metsätilojen todelliseen markkinahintaan ja hankimme ja hinnoittelemme edelleen tiloja. Jos olet myymässä tilaa, kannattaa kysyä, löydämmekö tilallenne ostajan ilman välityskustannuksia ja kuluja. Katso tarkemmin tästä.

Keitä me olemme?

Yrityksemme metsätalousosaaminen perustuu Markku Mehtätalon vankkaan työkokemukseen metsäsuunnittelun johtamisen ja kehittämisen parissa Metsäkeskuksessa koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ajan.

Markku on koulutukseltaan metsänhoitaja, MMM ja metsätalousinsinööri.

”Olen toiminut metsäsuunnittelusta vastaavana päällikkönä pääosan työurastani Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksissa. OTSO-metsäpalvelujen palveluksessa olen ollut kehittämässä mm. metsäsuunnittelutuotteita ja uutta tuotantojärjestelmää. Minulle on myös hyvin tuttua nykyinen laserkeilaukseen perustuva metsävaratiedon keruu. Pidän maastossa tarkennettua metsän arviointia edelleen tärkeänä viimeistelyvaiheena, joka takaa omistajalleen parhaan mahdollisen metsän tuoton.”

Elina Mehtätalo on koulutukseltaan metsänhoitaja, jonka osaamisalueeseen kuuluu metsänhoidon maisemansuojelu. Elina toimii hallituksen puheenjohtajana ja vastaa myös muun muassa yrityksen julkisivusta ja hallinnosta.